Siirry pääsisältöön

Kalle Päätalo - Huonemiehen poika


Kalle Päätalon massiivisen Iijoki -sarjan aloitus osa, Huonemiehen poika, on ensimmäinen kirjani, jonka olen Päätalolta lukenut ja tämänkin uteliaisuuttani, että onko Päätalo niin hyvä tarinankertojia kuin olen kuullut. Iijoki-sarja käsittää yhteensä 26 osaa ja sitä onkin tituleerattu yhdeksi maailman pisimmäksi omaelämäkerta teokseksi.  Päätaloa usein syytettiin, että hän tahallaan pitkitti tätä sarjaa, mutta Päätalo on itse kertonut, että olisi halunnut sarjan aiemmin päätökseen jotta olisi voinut keskittyä kirjoittamaan fiktiivistä tekstiä.

Katsotaan miten minun haasteena käy, luenko koko Iijoki -sarjan vai jääkö se kahteen uudelleen julkaistuun painokseen. Kirjat ovat paksuja ja niitä ei hetkessä ahmi, myös kerronta on tarkkaa kerrontaa, ehkä liiankin tarkkaa omaan makuuni.

"Jokijärven rannalla eräs tiedonhaluinen pikkupoika katselee elämää vanhan hatunreuhkansa alta. Hänen maailmaansa ei paljon mahdu: äiti ja isä, tukkilautat, outoja puhuvat kulkumiehet, kylän ankarat huivipäiset naiset. Mutta sitten tulee talvi, jona tapahtuu paljon. Maailma on äkkiä täynnä uutta tietoa, ihmeellisiä ja pelottaviakin lupauksia tulevasta. Iijoki-sarjan ensimmäinen osa kuvaa 20-luvun suomalaista elämänmenoa lapsen tarkkanäköisyydellä ja ainutlaatuisella kertomisen ilolla."

Päätalo on vahvimmillaan kuvauksissa, jotka käsittelevät luontoa, asioissa jotka kertovat tuiki normaalin perheen arjesta ja arjen askareista. Kirjan päähenkilöistä voi ylitse muiden nostaa kaksi, Riitu ja itse Kalle, muut henkilöt jäävät reippaasti taka-alalle ja Päätalon kirjassa henkilömäärä onkin aika valtava. Itse menin monesti sekaisin, että kenestä on kyse, hän puhuu Väinö -nimisistä henkilöistä erinimillä, on mm. Väikkää, vähän sitä mukaa miten arvostettuja henkilöitä Väinöt olivat. Laaja henkilömäärä ja talomäärät johtuvat siitä, että kyse on omaelämäkerrallisesta teoksesta ja Kallen nuoruuteen johon tämä sarjan aloitusosa perustuu on ollut mukana paljon hänen vanhempien tuttuja, naapureita ja kylänmiehiä. Odotan kyllä sarjan tulevilta osalta, että tämä henkilömäärä karsituisi ja samalla se myös lisäisi omaa lukumukavuutta, mutta jos näin ei käy ei auta kuin ottaa ruutuvihko kouraan ja kirjoittaa henkilöt muistiin ja sitä kautta seurata kuka kukin Väinö oli vai oliko se sittenkin Väinö jota kutsuttiin Väikäksi.

Suosittelen kuitenkin Päätalon kirjoihin tutustumista, ja jos ei halua lukea koko sarjaa niin uskon että onnistuu myös aloittaminen uusimmasta päästä tai sitten lukea kirjoja, jotka on ilmestynyt Päätalon kuoleman jälkeen joissa on kerrottu lyhyemmin esimerkiksi jonkun tietyn henkilön tarinaa, se ehkä on hyvä keino päästä sisään Päätalon henkilögalleriaan ja helpottaa sarjan aloittamista.

mm. nämä kirjat


  • Isäni Hermanni (2003)
  • Riitun poika (2004)
  • Ihmisiä Iijoen törmällä (2005)

...mutta olen vasta suorittanut ensimmäisen osan ja seuraavaksi Päätalolta tuleekin lukuvuoroon sarjan toinen osa, nimeltään Tammettu virta. Iijoki -sarjan toinenkin osa on saanut uuden kannen ja saa nähdä millä vauhdilla Gummerus julkaisee koko Iijoki -sarjan uusilla kansilla.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru