Siirry pääsisältöön

Erik Axl Sund - Varjojen huone



"Persoonallisuushäiriöstä kärsivä psykoterapeutti Sofia Zetterlund näkee menneisyytensä uudessa, hämmentävässä valossa. Murhatapaukset alkavat viimein ratketa, ja niiden todellinen luonne on puistattavampi kuin kukaan osasi aavistaa. Koittaa koston aika ? mutta voiko verta pestä pois verellä?"


Erik Axl Sundin kirjoittama kehuttu ja kohahduttanut "Varistyttö" -trilogia on päättynyt. Kirjasarjan viimeinen kirja Varjojen huone vie päätökseen sen mitä Varistyttö ja Unissakulkija aloittivat. Kirjassa pääosaan nouseekin kosto ja se sopii hyvin alkuasetelmiin joita kahdessa ensimmäisessä kirjassa tapahtui.

Alunperin tämä trilogia oli kirjoitettu yhdeksi kirjaksi ja se pilkottiin kolmeen osaan, oliko se sitten lukijan kannalta hyvä asia vai ei? Ainakin lukija sai hengähtää kirjojen välissä pari kuukautta ja aloittaa sitten taas tämän "nautinnon". Toisaalta kustantajan puolelta hyvä "rahastus" keino, ken lukee ekan, saattaa lukea muutkin osat.

Olin hieman epäileväinen koko kirjasarjan ajan, että onko tässä vain tehty niin hyvä markkinointi kirjasarjan eteen että se on saatu myytyä lukijoille ja osoittain varmaan onkin niin, mutta loppujen lopuksi Erik Axl Sundin kirja sarja on hyvä omassa genressään, mikä se sitten onkaan: Jännitys, kauhu, dekkari vai trilleri...se on jotain sekoitus niistä.

Keväällä ilmestyykin kirjailijaparin uusin kirja, ja sekin on aloitusjakso trilogialle, mutta tämä uusi trilogian loppuun vieminen onkin pidempi prosessi, ei puolen vuoden vaan jos normaalilla vauhdilla kirjat ilmestyvät niin kolme vuotta ja uusi "pelottava" kokemus on ohitse, tai niin kirjasarjaa on mainostettu, että se lyö syvemmältä kuin tämä.

Varistyttö -trilogiaan kannattaa ehdottomasti tutustua ja tämä trilogian viimeinen kirja Varjojen huone kertoo sen mikä on jäänyt kahdessa ensimmäisessä vaivaamaan.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru