Siirry pääsisältöön

Harri Nykänen - Rikoksen evankeliumi: Uhraus


Harri Nykänen
Rikoksen evankeliumi
Crime Time, 2016

Crime Time on ollut suuri nimi vuoden 2016 dekkarijulkaisussa, vaikka määrältään nimikkeitä on tullut vain muutamia jos vertaa isoon kustantamoon. Harri Nykäsen uuteen dekkariin Rikoksen evankeliumi: Uhraus, on hyvä päättää vuosi 2016 ainakin Crime Timen kohdalta, mutta se tehdään tyylikkäästi ja taidokkaan dekkarin parissa. Lukijana mulla on ollut hieman kaksjakoinen suhde Harri Nykäsen kirjoihin, joistakin olen pitänyt, mutta pakko myöntää että suurimmasta osasta en.

Nykäsen uutuus palautti jälleen uskoni mestariin, hän tekee ainakin itselleni tyylikkään paluun dekkaristien kärkeen. En tokikaan hauku Nykästä, että hän olisi paska kirjoittaja, en ole vain jostain syystä päässyt samalle aaltopituudelle hänen kanssaan. Nyt pääsin ja Rikoksen evankeliumi johdatti rinta rinnan neljän veljeksen: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen tarinaa eteenpäin.

"Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta riivaavat raamatulliset nimet ja rankat muistot. Syypää molempiin on heidän jyrkän uskonnollinen, vankilanjohtajana työskennellyt isänsä. Lapset ovat kasvaneet muurin varjossa 60- ja 70-luvulla. Harmaata taloutta tutkiva Matteus joutuu hengenvaaraa saatuaan tulenarkoja veroparatiisitietoja, jotka vievät suoraan yhteiskunnan huipulle. Kun raaka jälkien peittely alkaa, erilleen ajautuneet veljekset kokoavat voimansa. 
Kovimman eteen joutuu Markus, jolla on takanaan väkivaltainen ura rikollisjengissä. Jengi ei pidä siitä että Markus kirjoittaa muistelmiaan. Äitinsä jälkiä vankilapsykiatriksi seurannut Luukas ja salaperäinen Johannes eivät hekään odota toimettomina. Isä on kylvänyt vihaa ja pojat korjaavat veristä satoa. Kuinka veristä, se selviää vasta kun veljekset alkavat tutkia vuosikymmenien takaisia asioita."


Veljesten taustat ovat perheen suhteen hyvinkin synkkä mutta tarinan edetessä saa huomata, että vaikka taustat ovat kuinka kurjat tahansa veljekset pitävät yhtä ja pyrkivät auttamaan toisiaan. Kirjassa juonta punotaan eri näkökulmista ja mukavasti ne lopulta yhdistyvät vaikka välillä meinaa mennä usko kirjaan mutta aina sieltä löytyy se valo joka jaksaa kannattaa tämän uuden rikoskirja sarjan avaus kirjan loppuun asti ja eittämättä on selvää, että kun syksy 2017 tulee pakkasten ja kesähelteiden jälkeen aion lukea myös Nykäsen seuraavan kirjan, koska aiemmin kertomani usko Nykäseen on ollut kovalla koetuksella, mutta ei ole enää.

Kun alan pohtimaan vuoden 2017 parhaita lukemiani dekkareita ja niiden kirjoittajia saa Harri Nykänen olla ylpeä kirjastaan ja itsestään kirjailijana. Pitkä puurtaminen omien ja toisten kirjojen parissa kasvattaa hyvin maukkaan hedelmän, jonka hän on hienosti soseuttanut maukkaaksi nektariiniksi kansien väliin.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru