Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

R. J. Palacio - Ihme

R. J. Palacio Ihme WSOY, 2017
Ei ole mikään ihme, että näin hyvästä kirjasta tulee elokuva. Julia Roberts, Owen Wilson, Mandy Patinkin sekä Jacob Tremblay tähdittävät elokuvaa.
Ihme on kertomus pojasta nimeltä August "Auggie" Pullman, jonka kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Kirjassakin kerrotaan: "En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelitte te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta."
Auggie on käynyt kotikoulua, mutta nyt hänen on aika astu uusi askel elämässä eteenpäin, todella suuri askel. Hän aloittaa viidennen luokan, ihan oikeassa koulussa. Hän ei voi enää piiloutua äitinsä selän taakse, tai kulkea kypärä päässä vaan hänen on kohdattava oman ikäisiä lapsia, ja kuten moni tietää juurikin he saattavat olla niitä pahimpia kohdatessaan erilaisuutta.
Kirjassa seurataan elämää Augustin silmin, mutta myös ihmisten joita hän kohtaa ja he kertovat omalla äänellään sen minkä ensin luemme, miten August kaiken koki. Kuten arvata saattaa on lähes jokaisell…

Hendrik Groen - Viimeiset villitykset

Hendrik Groen Viimeiset villitykset Gummerus, 2017

Kirjankannen kuvan alle kirjoitin kirjan nimen lyhyesti, pidempi versio ja se virallinen on Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja - Viimeiset villitykset.

Kirjan päähenkilö on Hendrik, yli 80 vuotias pappa, joka asuu vanhustentalossa. Hän ei pidä vanhuksista eikä juuri itsestäkään, hän on kiltti ja ystävällinen ja autamassa toisia. Hän on kyllästynyt vanhustentaloon tai palvelutaloon ja päättää alkaa pitää päiväkirjaa, vuoden ajan. Lähes jokaiselle päivälle hän kertoo tapahtumista, kuulumisista ja mitä kaikkea voikaan sattua paikassa joka on täynnä vanhuksia, paikka on hollantilainen vanhainkoti.
Hendrikin lisäksi kirjassa esiintyy mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, joista kuitenkin päiväkirjassa herää jollain tapaa päähenkilöitä, kuten Evert joka on viinaanmenevä lupsakka seuramies, yhdessä Evertin kanssa hän mm. perustaa VVV kerhon eli, Vanha vaan ei vainaa -kerhon. Kerhon tärkein asia on järjestää vanhuksille retkiä, kukin…

Stephen King - Etsivä löytää

Stephen King Etsivä löytää Tammi, 2017

Stephen Kingin dekkarisarja on palkittu Amerikan parhaana. Stephen King on kirjailija joka kerää palkintoja, kirjoittipa hän mitä tahansa. Kirjan Etsivä löytää päähenkilö on jo Mersumiehestä tuttu Bill Hodges, joka tällä kertaa saa vastaansa lukijan jolle iskee outo pakkomielle hyvin erakoituneeseen kirjailijaan, John Rothsteiniin, ja tämä pakkomielle menee pitkälle.
John Rothstein on kirjoittanut suosittua Jimmy Gold -sarjaa ja kun hän sen päättää lopettaa suuttu eräs fani. Fani päättää kostaa tämän kirjailijalle ja surmaa tämän. Sattumalta hän löytää kirjailijalta julkaisematta jääneitä Jimmy Gold -tarinoita. Hän kuitenkin joutuu vankilaan ja tarinat jäävät unholaan. Joitakin vuosia myöhemmin muistikirjat ja käsikirjoitukset löytää Pete niminen nuoripoika, jonka perheen Mersumiehenä tunnettu murhaaja on ajanut ahdinkoon. Pete aikoo tehdä helppoa rahaa, ja kaupat käsikirjoituksia, mutta tekee sen väärälle tyypille. Ja arvata saattaa kenet Pete …