Siirry pääsisältöön

Marko Hautala - Unikoira


Marko Hautala
Unikoira
Tammi, 2012


Unikoira on vaasalaisen Marko Hautalan viiden romaani. Unikoira on psykologinen kauhuromaani, aivan kuten Hautalan uudemmat kirjat ovat myös edustaneet tätä genreä, jota Suomessa harva osaa kirjoittaa. Hautala tekee sen kuitenkin taidolla, tiedolla ja ammattilaisella otteella. Kirjassa seurataan niin päähenkilö Joonaksen rakkustarinaa kuin myös tutkijoita jotka etsivät muinaista unenantajaa. Hautala kuljettaa jälleen kerran lukijan mieltä omanhalunsa mukaan ja siinä kyytissä on tällä kertaa välillä vaikea pysyä, niin oudosti kirjailija saa välillä sekoitettua lukijan pään mutta kirjailijan vahva tunkeutuminen ajatusiin ja niiden muokkaamiseen saa tarinasta mielenkiintoisen ja pelottavan oudon.

Tämä kirja varmaan jakaa mielipiteitä, ja osa jättää sen jopa jostain syystä kesken. Johtuuko se siitä, että Hautala pystyy tunkeutumaan päähän sillä voimalla, että nuppi huutaa perkelettä vai kyllästyvätkö he vain Hautalan luomaan outoon tunnelmaan.

Lyhykäisyydessä kirjan juonesta voi kertoa sen, että Joonas joka tekee puuduttavaa virastotyötä päätyy monen vaiheen ja ajatusten kautta koittamaan Eidolon-terapiaa, jossa hypnoosin avulla pyritään pääsemään omiin ajatuksiin ja sisäisiin voimiin. Joonas rakastuu, mutta rakkauskohde ei ole ainoa joka tulee Joonaksen elämään, sinne mönkii myös mystinen koira, jolla on Joonakselle asiaa. Kun tähän Joonaksen tarinaan sekoitetaan vielä aiemmin mainitut tutkijat ja kun tarinat kietoutuvat yhteen saadaan aikaan jotain, jonka Hautala taitaa: psykologisen kauhun, jännittävän, oudon, -tarinan.

Raastava ero on ajanut Joonaksen epätoivoon. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: löytää elämälle merkitys tai tappaa itsensä. Edes hypnoosi ei tunnu missään, hän ei löydä sisimmästään paljon puhuttuja tervehdyttäviä voimia. Viimein jotain alkaa kuitenkin tapahtua, muttei lainkaan sitä mitä Joonas odotti.

Eidolon-terapian vetäjä Aliisa kiinnostuu Joonaksesta ja rakkaussuhde alkaa orastaa. Tähän asti mies on nähnyt hypnoositilassa pelkkiä yliopiston käytäviä, mutta nyt ilmestyy elävä olento. Omituinen koira, joka haluaa johdattaa hänet jonnekin.

Pian rutiinien kyllästämä elämä alkaa järkkyä. Työpaikalla tapahtuu ilkivaltaa ja Joonaksen paras ystävä, Thaimaassa asuva Jyri, alkaa käyttäytyä uhkaavasti. Onko unikoira pelkkää mielikuvitusta vai jotain muuta, vierasta ja vaarallista?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marko Lönnqvist - Elämäni gangsterina

Marko Lönnqvist Elämäni gangsterina toim. Jarkko Sipilä Crime Time, 2016
"Rikostoimittaja Jarkko Sipilä on toimittanut moottoripyöräjengin jäsenen muistelmat. Ennenäkemätön kuvaus liivijengien tiukasti salatusta, huumehöyryisestä ja väkivaltaisesta maailmasta."

En yleensä lue paljoakaan elämänkerta kirjallisuutta, mutta Marko Lönnqvistin tarina tuntui kiinnostavalta ja se sai tarttumaan kiinni kirjaan. Tämä on elämänkerta jollaista en ainakaan muista että olisi ennen julkaistu tai ne ei ainakaan ole saanut niin suurta mediahuomiota. Yksi syy lienee siinä, että kirjan kirjoittaja on yksi Suomen vaarallisemmaksikin rikolliseksi tituleerattu entinen Cannonball jengin jäsen. Yleensä nämä jengin jäsenet mielletään rikollisiksi mutta jokaisen miehen taustalla on kuitenkin yleensä normali perhe-elämä ja moottoripyörä touhu on heidän harrastus, työ tai ainoa vapaa-ajantoimi kotona odottavasta perhe-elämätä.
Äskettäin Arman Alizad vieraili Arman Pohjatähden alla ohjelmassaan samaisen…

Seppo Jokinen - Vakaasti harkiten

Seppo Jokinen Vakaasti harkiten CrimeTime, 2017
Yhden sivulaukauksen jälkeen Jokinen tekee taas selvää jälkeä
Otsikossa viittaa Jokisen edelliseen dekkariin, Rahtari, joka oli (huom! omasta mielestäni) yksi Jokisen epäonnistuneimpia dekkareita. Onneksi Jokinen teki paluun ja uusin dekkari Vakaasti harkiten, taasen on Jokisen parhaimistoon kuuluvia teoksia.
Joku on iskenyt naskalin uhrin niskaan uimarannalla, tästä alkaa tarina joka pitää lujassa otteessa loppuun saakka. Jännäksi tarinan osoittain tekee, se että lukijalle kerrotaan murhaaja heti kättelyssä ja lukija onkin asemassa jossa se tietää murhaajan mutta rikosta tutkivat poliisit eivät. Mutta kun löytyykin toinen uhri, jolla törröttää myös naskali niskassa, ja ensimmäisesta syytetty istuukin vankilassa? Kuinkas näin kävi? Jokinen on punonut naskalinterävän juonen niin rikoksista, kuin myös tuttuun tapaan Koskisen omasta henkilökohtaisesta elämästä.
Kotimainen laatudekkari voi hyvin ja paljolti siitä on kiittäminen Seppo Jokista…

Christian Rönnbacka - Tuonen korppi

Christian Rönnbacka Tuonen korppi Crime Time, 2017

Tuonen korppi on Christian Rönnbackan seitsemäs Hautalehto -sarjan kirja. Vuodesta  2012 lähtien Rönnbackalta on totuttu saamaan luettavaksi uusi dekkari. Itselleni Rönnbackan uuden kirjan ilmestyminen on aina kova juttu ja odotuksia täynnä.
Rönnbacka ei ole vielä onnistunut kirjoittaman hutilyöntiä vaan kirja kirjalta hän koventaa otetta ja on ollut ilo huomata, että kaksi viimeisintä Hautalehto -dekkaria on ollut varsin kovaa kamaa. Rönnbackan kielenkäyttö ei välttämättä saa kaikilta lukijoilta tyylipuhtaita pisteitä, mutta vittu jos kirjailijan tyyli kiinnosta niin jätä ihmeessä kirja väliin, mutta sitten se on oma häpeä nimittäin Rönnbacka on tämän hetken kuumin dekkarikirjailija.

Itse pidän hyvinkin paljon Rönnbackan tyylistä jossa juurikin tämä edelläkin mainittu sana on viljelty siellä täällä mutta ei liikaa. Liian moni on tosikko, joka ei suvaitse kirjassakaan kielenkäyttöä joka on halventavaa mutta nykynuoriso taitanee kuiten…