Siirry pääsisältöön

Marko Kilpi - Undertaker-kuolemantuomio


Marko Kilpi
Undertaker -kuolemantuomio
Crime Time, 2017

Undertaker -kuolemantuomio on ensimmäinen osa Marko Kilven uutta Undertaker dekkarisarjaa. Kuopiolainen poliisi ja kirjailja Marko Kilpi on näyttänyt vahvuutensa jokaisella rikosroomanillaan joka on hänen "kynästään" lähtenyt. Hänet on palkittu Johtolanka -palkinnolla vuoden parhaasta dekkarista, joka sattui olemaan hänen esikoisensa. Kilpi on ollut Finlandia -ehdokkaana toisella romaanillaan, eli hänen saavutuksensa on aika hurjat.

Kilven uutuus romaani Kuolemantuomio, kertoo miehestä nimeltään Jarmo Kivi. Kivi on hautausurakoisija, mutta ei mikä tahansa kaavoihin kangistunut kalpea kasvoinen haudankaivaja vaan oikeassa elämässä hän on kylmäverinen ammattirikollinen joka siinä ohessa pyörittää suhteellisen normaalia perhe-elämää. Alkuasetelmat on kutkuttavat ja mielenkiintoiset, ja kuten kirjan kannessakin lukee "Rikoskirjallisuuden uudistaja ravistelee jälleen genren perusrakenteita."

Kilpi kuljettaa tarinaa näppärästi eteenpäin. Pääosassa on tietenkin Kivi, ja lukijalle selviääkin paljon tarinassa asioita joita poliisit vasta pähkäilevät. Ruumiita satelee poliisien eteen tuontuost ja paikalla tavataan myös useimmiten Kivi, joka tyyrää hautausautonsa rikospaikalle ja noutaa tottuneesti uhrin huomaansa. Kivi tietää tasan tarkkaan mitä on tapahtunut, onhan hän kuitenkin se syy miksi ihminen kuoli.

Kilpi osoittaa romaanissaan ammattilaisuutensa, hän on kuin hautausurakoitsija Jarmo Kivi, raudanluja ammattilainen joka ei pienestä hätkähdä. Tämä on mahtava alku mielenkiintoiselle dekkarisarjalle, mielenkiinnolla voi jäädä odottamaan henkilöiden kohtaloita jotka tässä kirjassa esiintyivät, monet heistä sai kasvot, mutta moniko tulee ne menettämään jatkossa?

Kilpi jossain haastattelussa kertoi, että sarjasta on tulossa ainakin kuusiosainen, mutta myös kahdeksanosainen sarja on mahdollinen, eli jännitettävää riittää vielä pitkäksi aikaa. Ja vaikka Kilven siviiliammatti on poliisi ja hän joutunee työnsä puolestakin kohtaamaan aina joskus henkirikoksen kokeneen ihmise halusi hän paneutua tarkemmin Jarmo Kiven ammattiin ja Kilpi toimikin päivän ajan hautausurakoitsijan apurina.

Marko Kilpi on nimi, joka on jo monen dekkariystävän huulilla mutta vuoden 2017 jälkeen hän tulee olemaan vielä useamman lukijan mielessä. Undertaker -sarjan aloitus on vahva osoitus siitä, että suomalainen jännityskirjallisuus voi hyvin, ainakin kotimaan rajojen sisäpuolella.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru