Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Heikki Harma - Hector -asfalttihippi

Heikki Harma Hector - Asfalttihippi Otava, 2017 Vuoden 2017 syksy on ollut elämäkertakirjojen kulta-aikaa, ja etenkin miehistä kirjoitettujen elämäkertojen. Ja erityisesti muusikoiden elämänkertakirjoja on tullut lähes jokaiselta pienemmältä ja suuremmalta kustantamolta. Otavalta ilmestyi kaikkien tunteman Hectorin kirjoittama elämäkerta, tai oikeastaan Hectorin elämäkertakirjan ensimmäinen osa, joka keskittyy pääsääntöisesti Hectorin uran alkuun sekä seitsemänkymmentäluvun hurjiin vuosiin. Kun kirjan kirjoittajana on artisti itse, hän pystyy kertomaan tarinansa niinkuin haluaa ja eittämättä tulee mieleen lukiessaan Heikki Harman itsestään kirjoittamaa elämäkerta kirjaa, että hän haluaa tuoda esiin miehen jolle mikään ei ole ollut itsestään selvää. Ura on vaatinut ja vienut paljon, ja vaikka Hector kunka vaikuttaa ulkoapäin lempeältä mieheltä ja sellaiselta jolle ei uskoisi tapahtuneen koskaan mitään niin on väärässä. Ura on tuhonnut niin perhe- kuin taiteilijaelämää

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittajan olympiamatka

Tuomas Kyrö Mielensäpahoittajan olympiamatka WSOY, 2017 Mielensäpahoittajan olympiamatka -kirjan kannessa karvahattupäinen henkselihousuinen mielensäpahoittaja tuijottaa kädet lanteilla Kuningas Sejong suuren patsaan edessä Soulissa. Mahtanee ihmetellä tekstiä, joka patsaan jalustassa lukee, Mielensäpahoittaja kirjoja on tullut tuutin täydeltä useampia, ehkä jo liikaakin. Onko kyse rahastuksesta vai mistä, eikö yksi mielensäpahoittaja kirja vuodessa riitä, kyllä näihinkin kyllästyy, voisi jopa sanoa kyllä minä niin mieleni pahoitin kun yritin lukea tätä ajatuksella. Onko tosiaankin kyse pelkästään rahastuksesta vai siitä, että on tulossa Olympia -vuosi ja kirja haluttiin nopeasti markkinoille, mutta miksei sitä voitu laittaa vuodelle 2018. Talviolympialaisethan järjestetään Etelä-Koressa 9 - 25.2.2018, joten olisi voinut olla luontevampaa julkaista kirja silloin, mutta tämä julkaistiin nopeasti Mielensäpahoittjaan Suomi kirjan oheen. Kuten olettaa saattaa lähtee

Seppo Jokinen - Lyöty mies

Seppo Jokinen Lyöty mies Karisto, 2009 Kolmetoista rikoskertomusta Seppo Jokiselta. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2009 ja nyt ilmestynyt on kirjan kolmas painos. Tämän rikoskertomus, novellikokoelman, päähahmona on kukas muukaan kuin komisario Koskinen. Kirja sisältää lyhyitä novelleja, taattua Seppo Jokista ja kun kirjan on lukenut ei voi olla kahta mieltä siitä miksi Seppo Jokinen on yksi parhaímpia rikostarinoiden kertojia. Yksi piirre näissä tarinoissa on se, että näissä ei tunnu olevan tärkeintä kertoa rikosten ratkaisusta vaan enemmän Koskisen ja kumppaneiden kuvausta. Kertomukset kertovat pienistä rikoksista, jotka pystyy selvittämään lyhyessä ajassa mm. huijaukset, sekä jonkun pikkurikollisen mieliin jäänyt rikos josta ehkä hänet on tuomittu syyllisenä vaikka totuus on jotain muuta. Seppo Jokinen on kirjailijana parhaimmillaan täysi pituisten dekkareiden kirjoittajana, mutta luonnistuu häneltä nämä novellitkin ja nämä kirjassa julkaistut

Ilkka Auer - Anastasia

Ilkka Auer Anastasia Haamu Kustannus, 2017 Hyytävää kauhua Haamulta Kirjan päähenkilöllä nuorella Kristianilla on alkanut kesäloma ja mikä olisikaan parempi loman viettopaikka kuin isovanhempien luona vaikka koulukaverit sitä ihmettelevätkin. Samassa kylässä asuvat Kristianin parhaimmat kaverit Matias ja Elsa. He ovat malttamattomana odottanut koska Kristian tulee, koska kerrottavaa on, paljon. Vaikka kylä on pieni ja rauhallinen on sen rauhan nyt jokin rikkonut. On ollut kuolemaa, katoamisia ja myös kylän ne hulluimmat ihmiset ovat muuttuneet enemmän hulluksi. Salaisuudet, jotka on ollut vuosia piilossa ryömii esiin ja voi jopa sanoa, että Kristianin leppoisasta lomasta on leppoisuus poissa vaikka loman saisikin viettää ihanan Elsan seurassa. Ilkka Auerin kauhukirja on laadukasta kauhuakirjallisuutta, jota julkaistaan liian vähän. Auer on luonut kirjaansa Anastasia mielenkiintoisen henkilöstön joista voi mainita nimiltä mm. Kuunaaman sekä Raatoämmän, eikä Kris

John Green - Kilpikonnan kuorella

John Green Kilpikonnan kuorella WSOY, 2017 Pääseeköhän John Green koskaan eroon lauseesta   Tähtiin kirjoitetun virheen -tekijältä . Nimittäin tätä John Greenin uutta kirjaakin mainostetaan takakannessa vahvasti juuri tällä lauseella vaikka Greeniltä on kyseisen kirjan jälkeen tullut kolme omaa kirjaa, ja pari novellikokoelmaa jossa hän on mukana. Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole ainoa Greenin huipputeos vaikka se lienee se tunnetuin. John Green painii kirja kirjalta samojen teemojen ympärillä, nimittäin nuorten ongelmien. Se on hyvä asia, että niistä kirjoitetaan ja toivottavasti edes muutama lukija saa jonkinlaisen otteen omalle elämälleen lukiessaan näitä kirjoja. Kilpikonnan kuorella -kirjan pääosassa on kuusitoista vuotias Aza jolla on mielenterveysongelmia. Nuortenkirjan toinen päähahmo on Daisy, Star Warsiin seonnut tyttö, joka on omalaatuinen ja oikeastaan kummallinen tapaus. Aza ja Daisy ovat hyviä ystäviä, jotka tukevat toisiaan, aina. Kirjassa seur

Seppo Jokinen - Koskinen ja taikashow

Seppo Jokinen Koskinen ja taikashow Karisto, 2017 (alk.1999) Seppo Jokisen alunperin vuonna 1999 ilmestyneestä dekkarista Koskinen ja taikashow on ilmestynyt kymmenes painos. Koskinen ja taikashow on Jokisen neljäs romaani. Koskinen alkaa tutkimaan itsemurhaksi väitettyä tapausta. Tapauksen lisäksi Koskisen perhe-elämä on ajautunut hankalaan tilanteeseen. Hetkeksi Koskinen saa perhehuoliansa pois tutkiessaan tätä kinkkistä tapausta, jossa taikurin avustaja on jäänyt junan alle tai uskotaan että hän jättäytynyt tahallaan junan alle ja tehnyt itsemurhan, mutta outo itsemurhakirje luo tapaukselle oudon valon ja Koskinen ei ota millään uskoakseen että kyseessä olisi itsemurha.  Koskinen uppotuui itsekin taikuuden maailmaan tavatessaan taikurin jolla nainen oli töissä. Ja koska Koskisen oma perhe-elämä on hakoteillä ja taikurin uusi avustaja sattuu olemaan varsin lumoava ilmestys ei se tee Koskisen ongelmista helppoa. Oli piristävää lukea Seppo Jokisen vanhempaa tuo

Arno Kotro & Olli Lindholm - Yhden miehen varietee

Arno Kotro & Olli Lindholm Yhden miehen varietee Docendo, 2017 Olli Lindholm on tuttu mies mm. Vain elämää -ohjelmas, jossa hän teki monta unohtumatonta muunnosta toisten tunnettujen artistien kappaleista kuten Robinin läpimurtohitti Frontside Ollie taittui Ollin laulamana Lindholmin Ollieksi. Ja kuten ohjelmasta saattoi havaita, karskin miehen sisältä löytyy hyvin leppoinen ja tunteelline ihminen. Ennenkaikkea tämä mies tunnetaan kuitenkin porilaisen Yö -yhtyeen keulakuvana. Mies jakaa mielipiteitään kärkkäästi, hänest tykätään ja ei tykätä, mutta onko kenellekään oikeaa mielipidettä tästä miehestä. Yhden illan varietee tarjoaa Olli Lindholmista kuvan, jonka hän on osittain itse luonut ja osittain Yö -yhtyeen hullut vuodet muokanneet. Mies on kasvanut fanien seassa ja kokenut suosion nousun ja romahduksen, aivan kuten on monelle käynyt mutta Lindholm on aina onnistunut nousemaan suosta ylös ja tarjoamaan faneilleen jotain uutta, hän on pystynyt uudistamaan niin

Arne Dahl - Rajamaat

Arne Dahl Rajamaat Into-kustannus, 2017 Dahl pitää jännityksen lukijan lähettyvillä Arne Dahl on kirjoittanut aiemmin suositun ns. a-ryhmä sarjan, jonka pohjalta on myös tehty mm. TV-sarja. Rajamaat aloittaa uuden sarjan ja samalla on kustantaja Otava vaihtunut Into-kustannukseen. Suomenta on sentään pysynyt samana, eli Kari Koskena joka tekee tässäkin kirjassa loistavaa kääntämistyötä. Rajamaat kirjassa tutustutaan rikosylikonstaapeli Sam Bergerin, ja toinen tärkeä hahmo on Säpon Molly Blom. Ja kuten arvata saattaa että näillä hahmoilla on myös henkilökohtaisella puolella paljon selvitettävää, siltä osin tämä Arne Dahlin dekkari ei poikkea millään tavalla mistään dekkarista. Oikeastaan kirjan teemakin käsittelee paljonkin viime vuosina ainakin pohjoismaisissa dekkareissa esillä ollutta nuoriin, erityisesti tyttöihin liittyviä rikoksia ja julmuuksia. Arne Dahl ei päästä myöskään lukijaa helpolla jos kirjan päähenkilöilläkin tuntuu olevan kaikenlaista pohdit

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon 22 eri kirjoittajaa WSOY, 2017 Toinen tuntematon on yksi Suomen 100 -vuotisjuhlaa ajatellen mielenkiintoinen kirjauutuus. Siinä 22 kirjoittajaa kertoo tarinoita naisista jotka kätkeytyvät Väinö Linnan Tuntematon Sotilas kirjan hahmojen vaimojen ja tyttöystävien taakse. Novellin aloittaa aina sitaatti Linnan romaanista, se on alkulähtö tarinalle ja siitä mihin hahmoon tuleva tekstin linkittyy. Kirjailijat ovat ottaaneet hyvin vapaat kädet luoda tarinoita näille unohtumattomille naishahmoille, osa kertoo suoraan esimerkiksi Rokan Lyytistä, mutta joillakin tarinoissa saattaa esiintyä Lotta jolla ei ole nimeä. Yllättävää oli tarinoissa niiden hyvin läsnä oleva seksuaalisuus. Se tietty jälkikäteen ajateltuna on ihan ymmärretävää. Mies kun tulee pitkältä komennukselta hetkeksi kotiin lepäämään lähteäkseen pian uudelleen sotarintamalle niin seksi voi olla mielessä ja varmaan aika moni sota-ajan lapsi on juurikin saanut alkunsa näillä lomilla, ja joid