Siirry pääsisältöön

Gretchen Rubin - Tee siitä tapa


Gretchen Rubin
Tee siitä tapa
Nemo, 2015



"Tietokirjailija Gretchen Rubin huomasi onnellisuutta tutkiessaan, että siinä on pitkälti kyse hyvien tottumusten viljelemisestä ja huonojen kitkemisestä. Tottumuksen voima näkyy esimerkiksi siinä, ettei kuntosalilla käyntiä tarvitse ajatella enempää kuin hampaidenpesua, kun siitä on tullut tapa.
Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin, ja heille sopivat erilaiset keinot tottumusten muokkaamiseen. Rubin jakaa ihmiset neljään luokkaan: ylläpitäjät, kapinalliset, kyseenalaistajat ja mukautujat. Rubin esittelee kirjassaan 16 erilaista strategiaa, joiden avulla tottumuksia voi muodostaa, ylläpitää tai purkaa. Hän perustaa havaintonsa perusteelliseen tutkimustyöhön, mutta keventää tekstiään huumorilla ja esimerkeillä aidosta elämästä.
Miksi tipattomasta tammikuusta ei muodostu tapaa? Miksi laihduttamiselle ei kannata asettaa tavoitteita ja miksi itseään ei aina kannata palkita tavoitteen saavuttamisen kunniaksi? Rubin altistaa teoriansa testiin panemalla itsensä likoon. Hän testaa teorioita itseensä, perheeseensä sekä ystäviinsä ja raportoi onnistumisista ja epäonnistumisista mukaansatempaavasti."

Jotta voit luoda itsellesi jostain tavan, mistä pitää kiinni sinun on treenattava sitä. Sinun pitää tehdä toistuvasti, säännöllisesti tavan eteen töitä. Mikään ei synny itsestään, vaan jokaista tapaa on treenattava ja kun viimein treeni tuottaa tulosta huomaat, että olet tehnyt jostain itsellesi positiivisen tavan.
Kirjassa esitellää monta keinoa/strategiaa joiden avulla voi omia tapoja muodostaa tai ylläpitää. Yksi ehkä ongelmallisimmista on koska aloittaa? Koska on se oikea heti aloittaa ja luoda itselleen tapa toimia. Se oikea aika voi tulla eteen yhtäkkiä, se voi tapahtua salaa ja siihen hetkeen pitää tarttua. Sinun pitää vain alkaa toimimaan päämääräisesti että jokin tapa iskostuu itseesi.
Kirja on hyvä alkukeino tälle hyvän tavan luomiselle tai jonkin pahan asian poistamiselle. Se vaatii kuitenkin muutakin kuin vain tämän kirjan lukemisen mutta jo lukeminen on hyvä tapa. Ensimmäinen harjoitus voisikin olla, että ota tavaksesi lukea tätä kirjaa (noin 300 sivua) muutamia sivuja päivässä, nostat kokoajan lukemisen määrää ja kohta huomaat että sinulle on tullut siitä positiivinen tapa. Sen jälkeen voit oppimaasi treenata ja siirtää sitä tapaan jonka haluat omaksua tai josta haluat päästä eroon.
Gretchen Rubin kertoo kirjassa selvästi ja osittain hauskastikin miten voit saavuttaa tavoitteesi ilman liiempiä ponnisteluita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru