Siirry pääsisältöön

Petteri Nuottimäki - Varaudu pahimpaan


Petteri Nuottimäki
Varaudu pahimpaan
Like, 2016

"Jatkosodan kokenut Matti muuttaa Ruotsiin, jossa asioiden pitäisi olla paremmin. Sopeutuminen ei mene suunnitelmien mukaan: ruotsalaismiehillä on parta ja plyysihousut ja he osaavat puhua tunteista. Matti onnistuu kuitenkin perustamaan yrityksen, joka kaiken lisäksi menestyy.
Kun Matti saa kuulla, että hänellä on vain vähän elinaikaa jäljellä, laittaa hän pystyyn kilpailun perinnöstä: lapsista se, joka sijoittaa 100 000 kruunua parhaiten, perii firman. Peliriippuvainen Raimo, rikollisiin rakastuva Elina ja yksinkertaisesti toivoton tapaus Antti saavat aikaan ketjureaktion, josta ei puutu hulvattomia juonenkäänteitä."

Kirjan tarinan perhe muuttaa 1960 -luvun alussa Ruotsiin, tavoitteena saada parempi elämä. Yksi päähenkilöistä, Matti, perustaa menestyvän yrityksen joka takaa turvaa ja rahaa perheelle ja auttaa näin pärjäämään hieman ulkopuolisena kasvavassa ja kansainvälistyvässä Ruotissa.

Kirjan kirjoittaja on on syntynyt Suomessa mutta kasvanut Ruotsissa ja tämän kirjan käsikirjoitus on tehty ruotsiksi ja käännetty suomeksi. Kirjaa verrattaan Populäärimusikkia Vittulanjänkältä kirjaan, ehkä ihan turhaan koska mielestäni tämä ei yllä kerronnaltaan samalle tasolle. Paljon siinä on samaa ja tyyliltään hyvinkin samankaltainen teos. Itsessään tarina on monivivahteinen, ei niin helposti lähestytävä, se pomppi sinne tänne. Se on kuitenkin hauska ja varmasti tarjoaa lukijalle monta naurua ja hymyä, mutta itseeni tarina ei iskenyt. Oliko syynä juurikin se että kirjaa on mainostettu uutena Vittulanjänkänä ja vertaisin kokoajan tätä tarinaa siihen.

En muutenkaan ymmärrä sitä miksi jotain uutta kirjaa pitää verrata johonkin toiseen. Siihen on vain yksi syy, sillä yritetään saada ihmiset kiinnostumaan kirjasta mutta myös voidaan saada nopeasti pettymään jos takakannessa kerrottu ei pädekkään lukijan mielestä tarinassa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru