Siirry pääsisältöön

Lena Huldèn & Larry Huldèn & Kari Heliövaara - Rutto


Lena Huldèn & Larry Huldèn & Kari Heliövaara
Rutto
Like, 2017

Rutto tappaa edelleen vaikka moni kuullessaan kyseisen sanan olettaa, että se on joku 1800 -luvun ja sitä ennen olleen elämän vitsaus. Näin ei kuitenkaan ole, vaan rutto on nykypäivää ja oikeastaan tänä päivänä rutto on entistä pahempi kuin ennen, se on muuntautunut ja siihen on kyllä hoitokeinoja ja lääkkeitä mutta koska sairaus muuntuu kokoajan on sitä vaikea saada aisoihin. Yksi syy on myös se, että oikeastaan ei tiedetä mistä rutto tulee. Se on osattu yhdistää eräillä alueilla mm. maanjäristyksiin, jonka jälkeen ruttokanta lisääntyi. Eläimet on yksi taudin suuri levittäjä, kuin myös ihmiset.

Tämä kotimaisin voimin tehty jämäkkä tietoteos kertoo ruton historian, sekä pyrkii selittämään lukijalle tavat ja mekanismit jotka auttavat ruton syntymisessä. Se kertoo myös miksi se leviää ja tappaa niin nopeasti ja tehokkaasti.

Kirjassa tuodaan ilmi ne kauheat kuolinluvut jotka rutto on aiheuttanut parin sadan vuoden aikana. Rutto on yksi pahimmista maailmaa kohdanneista kirouksita joka onneksi on lähestukoon kadonnut, mutta aina se nostaa hieman päätään ja luultavasti lopullisesti se ei tule katoamaan koskaan.

Ainoa asia jota itse jäin kirjasta kaipaamaan oli suomalainen ruttohistoria. Kirja käsittelee laajalti maailman tapahtumia mutta ei juuri ollenkaan Suomen historiaa ruttotapauksissa, vain muutamalla sivulauseella. Kuitenkin kirja on hyvä paketti ja siitä saa varmasti irti kaiken sen mitä haluaa tietää rutosta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru