Siirry pääsisältöön

Reijo Mäki - Kakolan kalpea


Reijo Mäki
Kakolan kalpea
Otava, 2017

Oli vuosi 1985. Silloin ilmestyi kirjailija Reijo Mäen esikoisteos Enkelipölyä. Enkelipöly on myös pääosassa tässä Mäen järjestyksessään 28. yksityisetsivä Jussi Vareksesta kertovassa dekkarissa. Reijo Mäen kirjoja on ostettu yli kaksi miljoonaa kappaletta ja voidaankin sanoa, että Mäki on eittämättä yksi tämän hetken suomalaisen dekkarikirjallisuuden kiintotähtiä. Haastajia tulee vuosittain monia, mutta Mäen taito pitää dekkarinsa tutussa tunnistettavassa tyylissä on kestänyt vuodesta toiseen. Ne tarjoavat lukijalle kovaa toimintaa, huumoria mutta unohtamatta romantiikkaa joka tuntuu kohtaavan päähenkilön elämän tuontuosta.

Kakolan kalpeassa Vares saa peräänsä palkkamurhaajan, eikä tämä murhaaja ole ainoa outo tapaus tämänkertaisessa tarinassa. Jussi Vares tulee huomaamaan poistuttuaan baarista, että joku oli sujauttanut hänen juomaansa jotain mikä sinne ei kuulunut ja kohta on Vareksen painajaiset täynnä sarvipäitä ja mustasiipiä. Vares on tietämättään astunut varpaille, joille ei olisi pitänyt astua.

Reijo Mäki taluttaa kauppoihin yhden tämän vuoden komeimmista dekkareista. Kevät on aina odotuksen aikaa, uuden Vares-dekkarin ilmestyminen tuo myös kesän, ja tätä dekkaria lukiessa Reijo Mäki ottaa jälleen paikkansa yhdeksi parhaimmista dekkaritarinan kertojista.

Mäki valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta 1982 ja työskenteli kirjailijan työn ohella Postipankissa markkinointitehtävissä ennen siirtymistään vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1993. Mäen esikoisromaani, dekkari Enkelipölyä, ilmestyi vuonna 1985. Kirjailijan tunnetuin hahmo turkulainen yksityisetsivä Jussi Vares esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1986 Moukanpelissä. Mäen teokset sijoittuvat lähes poikkeuksetta hänen kotikaupunkinsa Turun baareihin ja kaduille.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sinikka Nopola & Tiina Nopola - Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Sinikka Nopola & Tiina Nopola Risto Räppääjä ja ujo Elmeri Tammi, 2019 Ujo Elmeri on 19 Risto Räppääjä -sarjan kirja. Näiden lisäksi on julkaistu oheiskirjoina yhdeksän muuta kirjaa esim. kokkauskirja, liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä on esiintynyt myös seitsemässä elokuvassa, yhdessä animaatiosarjassa ja kirjasarjasta on tehty kolme näytelmää. Kuvittajina kirjoissa on toiminut 11 ensimmäisessä Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukkavieru Nelli kirjasta alkaen kuvituksesta on vastannut Christel Rönns, jolloin kuvitus otti suuren harppauksen eteenpäin tuomalla Risto Räppääjän hahmot "isommiksi".  Ujo Elmeri kertoo tarinan arasta sukulaispojasta, josta Rauha aikoo tehdä reippaan. Risto ei tietenkään sulata tätä pikkupoikaa vaan pitää Elmeria varsi lapsellisena tapauksena. Ja kun tarinaan sotkeutuu mukaan vielä Elvi-täti, jolla on omat kasvatuskeinonsa niin synty varsinainen sekamelska. Nelli, kuten lähes aina, on tarkkaavainen ja huomaa, että El

Lars Kepler - Peilimies

 Lars Kepler Peilimies Tammi, 2020 Kahdeksas Joona Linna -dekkari on jälleen taattua Kepleriä. Joona Linna -dekkareita voidaan pitää siinäkin mielessä menestystarinana koska ensimmäinen dekkari Hypnotisoija (julk. suom. 2010) sai 2019 black edition nimellä kulkevan uudelleen julkaisun, jossa päähenkilön Joona Linnan osuutta on tuotu enemmän esille, lisäksi toimintaa on tiivistetty. Eli jos aloitat tämän sarjan lukemisen niin aloita se ehdottomasti tästä Hypnotisoija -Black edition kirjasta. Ja sen jälkeen etene järjestyksessä kirja kerrallaan niin pysyt mukana kaikessa taustatarinassa joka näissä seuraa Linnan koettelemusten edetessä. Minä heräsin tähän Kepler faniuteen vasta kesällä 2020, ja aloitin sarjan ensimmäisestä osasta ja sen jälkeen parin viikon kesäloman aikana tuli luettua kuusi sarjan kirjaa. Pari osaa puuttui joidenkin kirjojen välistä ja sen huomasi tarinassa, jotain oli tapahtunut kahdessa kirjassa joten juuri tämän vuoksi kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä. Uu

Kaarina Helakisa (toim.) - Pikku Pegasos

Kaarina Helakisa (toim.) Pikku Pegasos Otava, 2016 "400 kauneinta lastenrunoa 400 kauneinta lastenrunoa. Kaikkien lasten ikioma kirja, lastenrunouden perusteos. Pikku Pegasoksen myötä on turvallista matkata runojen maailmaan: se näyttää kuinka laaja ja rikas sekä ilmaisultaan että aihepiiriltään lastenrunouden maailma voi olla." Lapsi on pipi Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa, ei saa nousta kuin aikojen takaa. Otapas lääkettä, rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti! (Arvo Ylppö ja Heikki Ojansuu)  Otavan julkaisema Pikku Pegasos runokirjan 22. painos ilmestyi 2016, ensimmäisen kerran se julkaistiin jo vuonna 1980 ja sen jälkeen se on on ollut kestosuosikki lastenrunokirjojen maailmassa. Runoilija ja lastenkirjailija Helakisa oli palkittu suomalainen erityisesti lastenkirjallisuuden vaikuttaja ja hänen nimeään kantava seura vaalii hänen perintöään ja pyrkii editämään lastenkirjallisuutta. Pikku Pegasos lorukirjaan on Helakisan omien ru