Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Tiina Hautala - Hotellien henget

Tiina Hautala Hotellien henget Haamu kustannus, 2017
Tervetuloa tutustumaan hotellien henkiin! toivottaa Tiina Hautala uudessa kirjassaan Hotellien henget. Kirjassa esitellään kymmenen suomalaisen hotellin henget. Mukaan kirjaan on päässyt kymmenen paikkakunnan hotellin tarinat. Jokaisessa niissä on henki, joka yleensä on hyväntahtoinen, pieniä jäyniä tekevä jostain syystä hotelliin "asumaan" jäänyt joko entinen työntekijä tai "hahmo" jolla on jokin vahva side kohteeseen.
Henkiin ja haamuihin pitänee suhtautua skeptisesti, mutta niiden olemassa oloa omasta mielestäni on turha kiistää. On olemassa todistettuja tapauksia joissa jokin selittämätön asia esiintyy aivan silmien edessä, mutta jostain kummasta syystä ihmismieli alkaa etsimään erilaista selitystä asiaan, ei voi vain myöntää että juuri omien silmien edessä tapahtui jotain ihmeellistä.
Kirjassaan Hautala esittelee jokaisen kohteen taustatietoja joista jo monen paikan henki on lähtöisin, se voi olla juurikin e…

Markku Veijalainen - Einö Grön -Minulta Sinulle

Markku Veijalainen Eino Grön - Minulta Sinulle Readme, 2017
Eino Grön on laulanut ammatikseen seitsemällä vuosikymmenellä. Ensimmäiset äänitykset hän teki 1950-luvulla ja levytyksiä on tähän mennessä kertynyt pitkälti yli kuusisataa. Ja laulajan ura jatkuu edelleen.
Toivo Kärki keksi nuoren lahjakkuuden iskelmälaulukilpailuista ja muokkasi hänestä sävellystensä tulkin 1960-luvun tangobuumin aikana. Mutta Eino Grön itsenäistyi nopeasti ja raivasi itselleen oman tiensä suomalaisen musiikkimaailman huipulle. Tangolla on tietysti iso rooli Eino Grönin taiteilijakuvassa, mutta yleisölleen hän tarjoaa paljon monipuolisemman kattauksen. Eino Grön tulkitsee sujuvasti musiikkia, jota voisi kuulla Las Vegasin kasinoilla, mutta yhtä hyvin hän herkistää kuulijansa hengellisen musiikin konsertissa jossain kirkossa joulun aikaan.

Monipuolisuus taiteilijana ja mutkaton suhtautuminen tähteyteen ovat luoneet Eino Grönille monta sukupolvea kattavan ihailijajoukon.

Hän on tehnyt uransa yhteistyötä alan pa…

Roberto Bolaño - Puhelinkeskusteluja

Roberto Bolaño Puhelinkeskusteluja Sammakko, 2017

Roberto Bolañon kirjoihin tutustuin ensimmäisen kerran massiivisen teoksen 2666 teoksen myötä, joka vei tämän lukijan mennessään. Toinen hänen mestarityö Kesyttömät etsivät valloitti sydämeni lopullisesti. Uusin suomennos tältä mestarilliselta kirjoittajalta on alkujaan vuonna 1997 espanjankielisenä ilmestynyt, alkuperäiseltä nimeltään Llamadas telefónicas. Puhelinkeskusteluja sisältää neljätoista novellia jaettuna kolmen otsakkeen alle.
Teoksen aloittaa ytimekäs novelli Sensini, joka kertoo tarinan kirjailijasta joka etsii toimeentuloaan ja pyrkii saavuttamaan kirjoittamalla kuuluisuutta. Hän on kirjeenvaihdossa toisen kirjailijan kanssa joka on pätevämpi kirjoittaja, heitä yhdistä alunalkaen se, että kumpikin tuli hävinneeksi kirjoituskilpailussa sellaiselle kirjoittajalle jota kummatkin pitivät surkeana. He vaihtelevan tiiviisti kuulumisia ja raportoivat toisilleen kirjoituskilpailuista ja pyrkivät saavuttamaan jotain suurta.
Bolaño o…

Christian Rönnbacka - Tuonen korppi

Christian Rönnbacka Tuonen korppi Crime Time, 2017

Tuonen korppi on Christian Rönnbackan seitsemäs Hautalehto -sarjan kirja. Vuodesta  2012 lähtien Rönnbackalta on totuttu saamaan luettavaksi uusi dekkari. Itselleni Rönnbackan uuden kirjan ilmestyminen on aina kova juttu ja odotuksia täynnä.
Rönnbacka ei ole vielä onnistunut kirjoittaman hutilyöntiä vaan kirja kirjalta hän koventaa otetta ja on ollut ilo huomata, että kaksi viimeisintä Hautalehto -dekkaria on ollut varsin kovaa kamaa. Rönnbackan kielenkäyttö ei välttämättä saa kaikilta lukijoilta tyylipuhtaita pisteitä, mutta vittu jos kirjailijan tyyli kiinnosta niin jätä ihmeessä kirja väliin, mutta sitten se on oma häpeä nimittäin Rönnbacka on tämän hetken kuumin dekkarikirjailija.

Itse pidän hyvinkin paljon Rönnbackan tyylistä jossa juurikin tämä edelläkin mainittu sana on viljelty siellä täällä mutta ei liikaa. Liian moni on tosikko, joka ei suvaitse kirjassakaan kielenkäyttöä joka on halventavaa mutta nykynuoriso taitanee kuiten…

Salla Nazarenko & Nauska - Neumann -Dingo-kipparin lokikirja

Salla Nazarenko & Nauska Neumann - Dingo-kipparin lokikirja Into-kustannus, 2017

Kirjasyksy on yhtä muusikoiden elämänkertojen aikaa. Nyt eletään aikaa kun aletaan miettimään joululahjoja, ja Into-kustannus on kiilannut kirjallaan Neumann Dingo-kipparin lokikirja hyvin tiukasti tähän rakoon.
Jokainen tietää varmaan bändin nimeltä Dingo ja myös sen keulahahmon Neumannin joka sai nopeasti urallaan kokoea sen huikean nousun, ja myös äkillisen laskun. Dingo eli kulta-aikaansa vain muutaman vuoden, mutta se jätti jälkensä suomalaiseen musiikkiin. Dingo teki urallaan monta paluuta ja yhden vahvimman paluun aika on juuri nyt.
Neumann kertoo kirjassa paljon itsestän, bändistään ja elämästään. Hän raottaa verhoja joiden taakse ei ole ennen päästetty, hän kertoo avoimesti perheestään ja siitä kuinka omille lapsille ei ole edes tuotu suurella äänellä julki kuinka iso stara isä on ollut kymmeniä vuosia sitten. Ennenkaikkea Neumann haluaa olla lapsilleen isä, ei stara. Hän on vaatimaton mies,…

Alan Bradley - Nokisen tomumajan arvoitus

Alan Bradley Nokisen tomumajan arvoitus Bazar, 2017

Flavia de Luce kirjasarja on edennyt jo seitsemänteen osaan ja tässä vaiheessa sarjaa voi vain todeta, että kunpa tämä sarja ei koskaan loppuisi. Edellinen sarjan osa Kuolleet linnut eivä laula lopussa Flavia lähetettiin kanadalaiseen sisäoppilaitokseen jota hallinnoi neiti Bodycote. Nokisen tomumajan arvoitus jatkaa Flavian tarinaa, ja hänen elämäänsä juurikin Kanadassa. 
Flavia uskoo jo että enää ruumiit eivät seuraa häntä, koska hänellä oli jokin outo tapa saada jatkuvasti selvitettäväkseen jonkun kuolema. Käy kuitenkin ilmi, että koulusta johon Flavia joutuu on kadonnut oppilaita ja kyllähän se ruumiskin aika nopeasti kirjaimellisesti tupsahtaa tämän murhamysteerejä rakastavan kemiasta innostuneen kippuranokkaisen tytön eteen.
Bradleyn luoma hahmo on sinänsä poikkeava tapaus tässä genressä, mikä se sitten onkaan, onko nämä dekkareita, jännitystä vai viihderomaaneja, ehkä ne on kaikkia niitä. Näissä kirjoissa päähenkilö ei vanhen…

Hellevi Pouta - Satumaa -Reijo Taipaleen tarina

Hellevi Pouta Satumaa - Reijo Taipaleen tarina Karisto, 2017
Hellevi Poudan kynästä on aiemmin ilmestyneet  kirjat mm. Joel Hallikaisesta sekä Arja Korisevasta, ja nyt hän kirjoittanut kirjan todellisesta mestarista, legendasta, Reijo Taipaleesta.
Poudan kirjoittama kirja ei ole mikään puhdas elämänkerta, jossa käydään vaihe vaiheeltä läpi Reijo Taipaleen elämää. Se on täynnä tarinoita, sieltä täältä, uran vaiheilta, niitä tärkeitä hetkiä joissa kerrotaan kuinka Reijo Taipaleesta kasvoi kaikkien tanssilavojen suosikki. Artisti, joka vielä tänäkin päivän rikkoo kävijäennätyksiä kesälavoilla.
Satumaa -Reijo Taipaleen tarina on kertomus miehestä, joka päätti että hänestä tulee muusikko. Tarina miehestä joka nousi koko kansan suosioon nopeasti ja on pysynyt sielä ensimmäisestä levytyksestään lähtien. Reijo Taipale on laulaja, jonka ura on kestänyt  65 vuotta, se on harvinaista herkkua ja sitä ennätystä on vaikea rikkoa. Reijo Taipale on legensa, josta kirjoitetaan ja jonka lopullinen elä…

Ritva Ylönen - Kalle Päätalo -Kirjailijan elämä

Ritva Ylönen Kalle Päätalo -Kirjailijan elämä SKS, 2017

Ritva Ylönen, joka on laatuaan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Päätalo-tohtori, on kirjoittanut kattavan elämänkerran mestarillisesta kirjailijasta, Kalle Päätalosta. Kirja kertoo lähes yksityiskohtaisesti tämän legendaarisen kirjailjan elämästä, aina syntymästä (vuodesta 1919) kuolemaan (vuoteen 2000) saakka.
Kirja perustuu kirjoittajan Ritva Ylösen väitöskirjaan Tervaksinen toteemi. Tämän Päätalo tutkimuksen pohjalta syntyi tämä massiivinen elämänkerta, johon kirjoittaja on etsinyt lisää materiaalia aiemman väitöskirjan pohjalle.
Kalle Päätalosta lienee kirjoitettu nyt melkein kaikki. Ensin itse Kalle Päätalo kirjoitti massiivisen omaelämäkertaisen teossarjan, jonka pohjalta on myös tehty lukuisia elokuvia, dokumenttejä ja lyhyempiä kokoomakirjoja ja nyt FM Ritva Ylönen on tehnyt suururakan kokoomalla Päätalon elämän tosiperäisesti kansiin. Päätalohan saattoi omissa teoksissaan kirjoittaa tarinoihin lisäjuonta, ja tapahtumia…

Harri Nykänen - Rikoksen evankeliumi -Sovitus

Harri Nykänen Rikoksen evankeliumi II Sovitus CrimeTime, 2017
Sydänmaan veljesten tarina jatkuu

Harri Nykäsen edellisen dekkarin, ja samalla Rikoksen evankeliumi -sarjan avausosa Uhraus toi dekkarigenreen uudet hahmot, veljekset. He olivat Sydänmaan veljekset Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Aika monelle varmaan tuttuja nimiä eräästä nimetä mainitsemattomasta kirjasta. Jokin yhteys veljeksillä on tämän ikivanhan kirjan hahmoihin, heidän ammattejaan on mm. rikollinen ja verotarkastaja. Tarina ei kuitenkaan mene yksyhteen tarinoiden kesken vaan lukijana on pakko myöntää, että vaikkakin tämä kirja jota en mainitse nimeltä on hyvin raju ja voisi sopia hyvinkin rikostarinoiden genreen jää kakkoseksi Nykäselle.
Sydänmaan perheellä on salaisuuksia, synkkiäkin, jopa synkempiä kuin keskiverto ihmisellä tai saati sitten rikollisella. Salaisuudet raottuvat pikkuhiljaa, ja sivu sivulta lukija päästetään kurkistamaan eri hahmojen kertomana tarinaa.
Harri Nykänen on onnistunut kirjoittamaan jäl…

Fredrik Backman - Kiekkokaupunki

Fredrik Backman Kiekkokaupunki Otava, 2017
Mies, joka rakasti järjestystä sekä Britt-Marie kävi täällä kirjojen tekijän ruotsalaisen Fredrik Backmanin uusin romaani Kiekkokaupunki kertoo pienen Björnstad nimisen kuihtuvan pikkukaupungin tarinan siitä mitä on kun unelmista halutaan tehdä totta. Pikkukaupungilla menee huonosti ja heidän ainoa ylpeyden aihe alkaa olemaan jääkiekkojoukkue joka halutaan nostaa kaupungin esikuvaksi ja ikoniksi jonka kaikki tuntevat joka puolella Ruotsia. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin koko yhteisön apua ja jopa sillä hinnalla että tietyistä asioista ja tapahtumista pitäisi ummistaa silmänsä. Se mikä tapahtuu Björnstadissa jäisi vain Björnstadiin ja sen asukkaiden tietoon.
Backman pysyy edelleen hänelle tutulla hieman humoristisella kannalla, mutta astetta vakavammaksi kirjallisuudeksi tämän voi luetella jos sitä verrataan esimerkiksi edelliseen hulvattoman hauskaan Britt-Marie kävi tällä kirjaan. 
Kiekkokaupunki aloittaa uuden romaanisarjan pikkuka…

Kansa taisteli -Miehet kertovat

Kansa taisteli -miehet kertovat Readme, 2017

Kansa taisteli - Miehet kertovat oli Sotamuisto-yhdistyksen ja Sanoma Oy:n julkaisema sotatarinalehti, jossa sotilaat muistelivat talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan tapahtumia. Tarinat käsittelivat omakohtaisia kokemuksia, sellaisiakin joita koulussa opetettu historia ei tuntenut. Tarinat kertoivat karua tarinaa rintaman elämästä, ja siitä mitä jätettiin kotona kertomatta.
Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran 1957, jolloin ilmestyi neljä numeroa, seuraavina kahtena vuotena kymmenen numero vuosittain ja siitä lähtien vuoteen 1986 12 numeroa vuodessa. Voidaankin puhua että tämä lehtisarja oli lehti joka puhutti ja jota luettiin, sillä riitti lukijoita. Monen isä ja isoisät kirjoittivat siihen ja kertoivat rintaman karua elämä ja siitä miten naapurin poika ei palannut kotiin vaan viemisenä oli vain rakkaat muistot ja tieto siitä kuinka urheasta miehestä oli kyse.
Nyt julkaistu kirja kertoo mieleenpainuvimmat tarinat. Uskon että tarinoiden muk…